Ruutupaidat

Raportit 2009-2010

Ruutupaidat liigakarsintaan (8.2.2010)

Ei kääntynyt vieläkään Ruutupaitojen kelkka Futsal-liigassa, vaan hyvästä taistelusta huolimatta PoPa oli parempi tiukassa ottelussa ja onnistui voitolla varmistamaan sarjapaikan myös kaudelle 2010-2011. Ottelu oli alusta asti tiukkaa taistelua, jonka porilaiset onnistuivat lopulta kääntämään voitoksi lukemin 5-4(1-2).

Ensimmäinen jakso pelailtiin tasaisissa merkeissä. PoPa siirtyi nimekkään Antti Sumialan maalilla johtoon, mutta Ruutupaidat onnistui kääntämään ottelun ennen taukoa. Ensin Leo Tuisku nikkasi maalivahti Peter Kaupin hyvän avauksen maaliin, jonka jälkeen Arto Saranpää laukoi 1-2 –numerot Jan Westermarkin syötöstä.

Toisella jaksolla Ruutupaidat kasvatti johtoaan Tuiskun toimesta. Samoilta askelmerkiltä isketyt maalit näyttivät jo ratkaisseen ottelun, kunnes PoPa tuli tai päästettiin vielä mukaan otteluun. Heti Ruutupaitojen neljännen maalin jälkeen porilaiset onnistuivat kaventamaan Jarkko Reinikan maalilla. Vielä siinäkin kohtaa näytti vaasalaisittain hyvältä, mutta ei enää kuusi minuuttia myöhemmin, kun PoPa oli iskenyt tilanteeksi 4-4. Hetkeä myöhemmin näytti taas Ruutupaitojen kannalta hyvältä, kun joukkue hallitsi ja osui pariin otteeseen maalipuihin, ja lisäksi joukkueelle vihellettiin PoPan kuuden virheen seurauksena 10-metrinen. Pekka Liukkonen kolisteli jälleen maalipuita ja pian sen jälkeen iski PoPan Jone Vallin viimeisen naulan arkkuun ja loppunumeroiksi 5-4.

Kolmen maalin mies Tuisku oli ottelun jälkeen luonnollisesti pettynyt.

- Kyllä meidän olisi ehdottomasti tänään pitänyt voittaa, sillä paikkoja oli ja ennen kaikkea olimme kolmen maalin johdossa, eikä meillä ollut hätää. Jotakin kuitenkin jälleen tapahtui ja PoPa tuli rinnalle ja ohitse. Pelasimme toki hyvin ja Saranpään ja Kaupin panos oli joukkueelle erittäin tärkeä, mutta se ei tänään aivan riittänyt. Nyt toisaalta meidän ei tarvitse keskittyä vaikeaan Ilves-peliin kovin vakavasti, vaan otamme sen kenraaliharjoituksena tulevaa karsintapeliä ajatellen, joka onkin sitten otteluna Ruutupaitojen tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä, totesi Leksa ottelun jälkeen.

Peli oli äänekkäälle ja runsaslukuiselle kotiyleisölle viihdyttävä, mutta jälleen toistui Ruutupaitojen kannalta sama kuin aikaisemminkin kaudella. Ottelu kävi välillä varsin kuumana, mutta kovin rumia otteita ei nähty, vaikka yksi PoPa-pelaaja joutuikin jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi.

Vielä on siis yksi ottelu sarjassa jäljellä, mutta peli on merkityksetön. Tuleva karsintapeli pelataan yksiosaisena Vaasassa, mutta ajankohta ja vastustaja on vielä auki. Suuri kysymys lienee myös VIFK:n halu auttaa Ruutupaitoja säilyttämään paikka maan korkeimmalla sarjatasolla. Siihen helpoin keino vaikuttaa olisi päästää pelaajia mukaan, toisin kuin Porin reissulle. Kiisto ja Harri Kevari ansaitsevat sen sijaan hatunnoston erinomaisesta yhteistyöstä tälläkin kertaa.

Tilastot: http://www.futsal.fi/tiedotearkisto/?num=21602