Ruutupaidat

Raportit 2012-2013

Ensimmäinen harjoitusottelu

Ruutupaidat pelasi kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa sunnuntaina 28.10 kauppiksella, jolloin vastaan asettui FC Webjussit. Vierasjoukkue oli saanut kasaaan kokoonpanon 1+9, kun taas kotijoukkueella oli pelaajia lähes liiaksikin asti, 1+12, joista toki valmentaja Armin Vrana ei pelannut.

Ottelu pelattiin 35+30min juoksevalla ajalla ja se alkoikin molemmilta joukkueilta hieman varovaisesti, pelikuviot eivät olleet aivan selvät kummallekkaan osapuolelle. Peliä ehdittiin pelaamaan n. 5min ennenkuin ensimmäinen maali syntyi Webjussien toimesta. Tästä ei RP kuitenkaan hätkähtänyt, vaan se pelasi omaa peliään ja pikku hiljaa maalejakin rupesi syntymään. Puoliajalle siirryttiin RP:n 4-1 johdossa.

28102012883

Erikoistilanteita päästiin myös harjoittelemaan: Lauri Karri kulmanantajana, Tomislav Krstevski kääntyy ja kiertää takatolpalle ja Pekka Liukkonen plokkaa puolustavan pelaajan.

Toisella puoliajalla Ruutupaidat meni lopulta menojaan, eikä Webjusseilla ollut hirveästi enempään paukkuja. Ottelussa oli toki paikkoja tehdä enemmänkin maaleja, mutta ainakin alussa RP:llä piti olla lähes tyhjä eikä vetojakaan uskallettu vetää 5m kauempaa. Ottelussa pelattiin kovaa ja kaikinpuolin siististi, virheitä tuli muutamia puolin ja toisin, mutta ei mitään erityismaininnan ansaitsevaa. Ai niin, Webjussit sai tokalla puoliajalla 6m rankun, mutta se sinkoitui metrin verran yli maalin.

Ruutupaitojen maaleista vastasivat tänään: Joni Backholm 3, Pekka Liukkonen 2, Samppa Lipasti, Tobias Lempiäinen ja Nicholas Tuisku.