Ruutupaidat

Raportit 2012-2013

Pisteet Kruunupyystä

 

Ruutupaidat matkasi sunnuntaiseen vieraspeliin IK Myrania vastaan jälleen vain 1+7 vahvuisella kokoonpanolla.

Vaikka RP oli ensimmäisen jakson jälkeen kahden maalin tappiolla, ei pelissä missään vaiheessa ollut kovinkaan suurta hätää ja voitto tuli lopulta taas kerran rutiinilla. IK Myran meni heti ottelun ensimmäisellä minuutilla johtoon hienolla yläkulmalaukauksella. Tasoitus tuli hetkeä myöhemmin, kun Tomislav Krstevski vapautti kantapääsyötöllään Pekka Liukkosen läpiajoon ja maalintekoon. Tämän jälkeen kotijoukkue karkasi kahden maalin johtoon osittain hieman onnekkaidenkin pomppujen avustuksella. RP kuitenkin kuittasi nopeasti kun Tomze ja Peksi tekivät maalit mieheen ja peli oli jälleen tasan. Jakson loppuun nähtiin vielä pienimuotoinen Jukka Taivassalon näytös, kun hän kahdella yksilösuorituksella vei kotijoukkueen kahden maalin taukojohtoon. Toki myös RP:n laiskalla puolustuspelaamisella oli tilanteissa oma vaikutuksensa.

Toisen jakson alkuun RP tuli uudella asenteella ja varsin nopeasti peli olikin tasan. Ensin pelaajavalmentaja Armin Vrana vapautti hienon syöttökuvion päätteeksi Mikko Joensuun maalintekoon, ja pian tämän jälkeen Lassi Mäkitalo pääsi niittaamaan tasoituksen oltuaan ensimmäisenä irtopallossa maalin edessä. RP meni ottelussa ensimmäisen kerran johtoon hyvin pelatun erikoistilanteen seurauksena. Westiksen vipin jälkeen Tomzen ensimmäisen volleyn puolustaja ehti vielä blokkaamaan, mutta lähes salin katossa käyneen irtopallon Tomze täräytti voimalla maalin kattoon. Peli näytti ratkeavan muutamaa minuuttia myöhemmin kun Lauri Karri löysi hyvällä syötöllä maalin edessä päivystäneen Joensuun, varma sijoitus ja RP kahden maalin johtoon. Myran tuli kuitenkin heti seuraavassa vaihdossa vielä kerran peliin mukaan. Maalivahti Aaku Laitisen hyvän torjunnan jälkeen parikin RP:n pelaajaa yritti vuorollaan purkaa palloa maalin edestä, mutta jostain Myranin kaveri sai jalkansa väliin ja lirutti pallon alakulmaan. Kotijoukkueen loppukiri päättyi kuitenkin lopullisesti 37. minuutilla, kun Tomze hassutti yhdellä harhautuksella sekä vartijansa että maalivahdin. Pallo vasurilla tyhjiin, Tomzelle hattutemppu ja lopulta ansaittu 13. voitto putkeen RP:lle.

Ottelun saldona RP:lle myös kolme varoitusta, joista vähemmän yllättäen kaikki taisivat tulla suunsoitosta ja vieläpä samalta tuomarilta. Onhan spontaani vihellyksiin reagointi toki vaarallisempaa kuin esim. kotijoukkueen esittämä liukutaklaus takaapäin akillesjänteille, eli siinäkin mielessä varsin perustellut varoitukset vieraille.