Ruutupaidat

Raportit 2012-2013

Futsalkausi sai ansaitun päätöksen

YKKÖSEEN, YKKÖSEEN, YKKÖSEEN!!!!!

Ruutupaidat lähti lauantaina pelattuun Futsal Ykkösen karsintaotteluun hyvistä asemista. Joukkue voitti viime viikonloppuna Rovaniemellä karsinnan ensimmäisen osaottelun Rovanemeläistä FC Santa Clausia vastaan 5-6.

Ottelu alkoi varovaisesti ja hermostuneesti molempien joukkueiden osalta. Ensimmäisen 9 minuutin aikana nähtiin useita pallon menetyksiä, purkupalloja ja lukuisia muita "pöffäilyjä". Maalinteon aloitti ajassa 9:18 Ruutupaitojen Matias Träskbäck, joka iski kaksi upeaa maalia vajaassa minuutissa. Nelisen minuuttia näistä ja Lauri Karri iski RP:n jo 3 maalin johtoon. Santa Claus kavensi 3-1 Simo Roihan toimesta ajassa 16:00. Matias Träskbäck, joka siis palkittiin Ruutupaitojen parhaana, sinetöi hattutemppunsa Lassi Mäkitalon syötöstä kun pelikello näytti 17:27.

Erän viimeisellä minuutilla nähtiin vielä kaksi maalia, ensin Toni Pylkkänen vei isännät jo 5-1 johtoon 19:15 ja seuraavasta aloituksesta Santan Simo Roiha iski 5-2 kavennuksen vain 2 sekuntia myöhemmin RP:n vielä juhliessa edellistä. Tauolle siis 5-2 lukemissa.

Joukkuekuva 2012-2013

Toinen puoliaika alkoi Santa kavennusmaalilla, mutta sen jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue, ja se joukkue oli Ruutupaidat. Maaleja tehtailtiin tasaiseen tahtiin, toinen toistaan upeampia, asialla Tomislav Krstevski kahdesti, Pekka Liukkonen sekä Toni Pylkkänen toistamiseen. Ruutupaidat pääsi pelaamaan myös ylivoimalla kun Santa Clausin Simo Roiha merkkautti itselleen kaksi keltaista ja sai näin ollen suihkukomennon. Ottelun loppuhetkillä vastustajan maalivahti Tuomas Hakala pääsi laukomaan pallon vielä RP:n maalin perukoille, mutta tämä oli laiha lohtu vierailijoille.

Ruutupaidat voittivat ottelun 9-4 ja koko karsinnan yhteistuloksella 15-9. Ruutupaidoille ansaitusti paikka Futsal Ykkösessä. Ilahduttavaa oli nähdä, että ottelu kiinnosti vaasalaisia, koska kauppiksen urheilupyhättöön oli saapunut useampi satapäinen yleisö.

Nyt hetken juhlitaan sekä levätään ja sen jälkeen ruvetaan sunnittelemaan uutta kautta.

Ruutupaidat kiittää kaikkia pelaajiaan, taustahenkilöitä, tukijoita sekä yleisöä kaudesta 2012-2013.