Ruutupaidat

Raportit 2013-2014

Ruutupaidoille kauden ensimmäinen kotitappio

Ruutupaidat pelasi ns. kuuden pisteen ottelun Loisketta vastaan lauantai-iltapäivällä kauppiksella. RP ei saanut parasta mahdollista ryhmää kasaan, sillä peräti 6 miestä oli joko loukkaantuneena, pelikiellossa tai futisporukkansa kanssa pelaamassa. Kokeneiden miesten puute näkyikin hyvin ottelussa ja Loiske oli lopulta parempi 3-7 (1-3) numeroin.

Ottelun kerkesi vanheta vajaa 5 minuuttia, kun vieraat siirtyivät johtoon. RP haki vimmatusti tasoitusta ja se saatiinkin aikaiseksi ajassa 9:51 kun Kujtim Shkreta tälläsi pallon pitseihin. Ensimmäisen erän loppupuolella Loiske teki vielä 2 maalia ja näin ollen tauolle siirryttiin 1-3 lukemissa.

Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi, RP pyöritti palloa ja haki maalipaikkoja, mutta vieraat pääsivät vastahyökkäykseen ja menivät jo 1-4 johtoon. Pian tämän jälkeen RP:n Conny Nyman kavensi 2-4. Tämän jälkeen Ruutupaidat rupesi pyörittämään lentävää veskaria, kun Pekka Liukkonen puki mv:n paidan päälle. Mutta niinkuin usein käy, jos et itse tee, niin kaveri tekee. Loiske teki illan viidennen maalin ajassa 31:46. Pari minuuttia pelikelloon lisää ja vieraat jo 4.n maalin karkumatkalle. Kun ppeliä oli pelaamatta n. 5 minuuttia, pääsi Liukkonen kaventamaan tilanteeksi 3-6 Westermarkin syötöstä. RP:n loppurynnistys ei tuottanut enempää tulosta ja kun vieraat iskivät vielä yhden maalin, oli kauden ensimmäinen kotitappio selviö.

 

Ensi lauantaina Ruutupaidat suunnistaa Loimaalle sarjan tyvipään LoPSin vieraaksi. Joukkueenjohdon on syytä kaivaa navigaattorit esiin, koska aikasempaa vierailua kyseiseen pitäjään ei olla tehty. Ottelu alkaa Hirvikosken liikuntakeskuksessa klo 18:30

 

Pisteet:

Kujtim Shkreta 1+0

Conny Nyman 1+0

Pekka Liukkonen 1+0

J-C Westermark 0+1