Ruutupaidat

Raportit 2013-2014

Komea voitto PP-70:sta RP:lle

Ruutupaidat pelasi lauantaina Futsal-Ykkösen kolmanneksi viimeisen ottelun kotona Kauppiksella. Vastustajaksi tuli lähtökohtaisesti kovin mahdollinen nippu Ykkösestä, eli nousun jo varmistanut Peli-Pojat Tampereelta. Ruutupaidoille oli kana kynittävänä, sillä edellisen ottelun murskatappio kummitteli mielessä. RP onnistui ottelussa erinomaisesti ja otti lopulta komean ja ansaitun voiton lukemin 8-1(3-1).

Ottelun ensimmäisen maalin iski vierasjoukkue, mutta RP tuli nopeasti peliin mukaan. Peli oli kotijoukkueen hallintaa ja sen osoittivat myös puoliajan maalilukemat, 3-1. Ruutupaitojen puolelta verkkoja heiluttivat Kujtim Shkreta, Tomislav Krstevski ja Jan-Cristian Westermark. Viimeiseksi mainittu oli muutenkin varsin pirteällä pelipäällä erityisesti ensimmäisellä puoliajalla.

Toisella jaksolla sama kuvio jatkui eli RP iski tasaisesti maaleja. Kakkosketju oli tänään herra ja hidalgo kentällä ja he iskivät kaikki puoliajan maalit. Kahdesti onnistui Matias Träskbäck, kertaalleen Shkreta, Mika Tuuri ja Ludwig Siegfrids. PP yritti päästä peliin mukaan pelaamalla noin 7 minuuttia ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa tulosta ei syntynyt, joten RP jätti pisteet Vaasaan.

Ottelu oli hyvä revanssi ensimmäisen kierroksen pelillä ja RP sai haluamansa. Peli kulki hienosti ja oli kypsää, eikä missään kohtaa tuntunut olevan suurempaa hätää. PP:ltä puuttui muutama hyvä pelimies, mutta toisaalta pelin taso ei saisi laskea muutaman poissaolon vuoksi noin paljoa. Vaikka tamperelaiset näyttivät olevan hyvällä pelifiiliksellä, oli joukkueessa ylimielinen tunnelma ja paras lataus jo poissa. Se näkyi monenmoisena huuteluna, ja kaikesta huomasi, että tappio ei ollut luonnollisestikaan kiva kokemus voittamaan tottuneelle joukkueelle.

RP:llä on siis kaksi ottelua jäljellä ja panosta tuntuu olevan kovastikin. Ensin joukkue matkustaa FC Persian vieraaksi Turkuun, jossa panosta riittää, sillä kotijoukkue taistelee sarjapaikasta. Viimeisellä kierroksella TP-Kaarle saapui Vaasaan ja toivottavasti pelissä on panosta.