Ruutupaidat

Raportit 2013-2014

Ruutupaidat löi selvästi TP-Kaarlen

Ruutupaitojen kauden viimeinen ottelu varsinaisessa Ykkösessä jäi myös kauden viimeiseksi otteluksi, sillä vaikka RP otti tarvittavan voiton TP-Kaarlesta, ei Zenith onnistunut ryöstämään pisteitä Loiskeelta. Täten Ruutupaitojen karsintapaikka jäi tällä kertaa haaveeksi. Tämän päivän ottelu oli muodollisuus ja sen näki jo alkulämmittelyssä, kun TP-Kaarlen porukka oli lukumäärältään ja laadultaan heikko. Ottelu repesi toisella puoliajalla ja RP otti voiton lukemin 19-4(6-1).

Ottelun alkuminuuteilla Ruutupaidat sai hyvin pelin käyntiin kun Conny Nyman onnistui kahdesti ja Pekka Liukkonen kertaalleen. Ruutupaidat onnistui puoliajalla vielä kolmesti ja vastustaja kertaalleen, mutta ensimmäinen jakso oli kaikkiaan kotijoukkueen hallintaa. Muut onnistumiset kotijoukkueelle tulivat Ludwig Siegfridsille kahdesti ja Tomislav Krstevskille kertaalleen.

Toisella jaksolla ottelu repesi ja erityisesti viimeisen kymmenen minuutin aikana maalipaikkoja ja maaleja syntyi runsain mitoin. RP:n viimeistelijät olivat Liukkonen x4, Krstevski x3, Siegfrids x2, Conny Nyman x2, Mika Tuuri, Kujtim Shkreta ja kertaalleen pallo pomppi häkkiin kokkolalaisen omasta jalasta.

Ruutupaidoilta puuttui pelistä Kiiston pelin vuoksi kentällinen miehiä, mutta huonompi tilanne oli Kaarlella, joten pelissä ei hirveästi jännitystä ollut.

Kausi on nyt paketissa ja RP saa kaudesta hyvän arvion. Toki karsintapaikka jäi saavuttamatta, mutta pari edeltävää kautta on ollut sen verran haastavia, että nyt joukkue pelasi ehjemmän kauden. Edelleen ajoittain on vaikeaa saada pelaajia mukaan vieraspeleihin ja erityisesti kauden loppuvaiheella. Joukkueeseen tuli täksi kaudeksi muutama uusi pelimies, jotka pääsivät hyvin mukaan ja toivat laajuutta rinkiin. Ensi kauden kuviot ovat tässä vaiheessa vielä auki, mutta toivottavasti jälleen runko säilyy ja muutama uusi nuori, innokas ja taitava vahvistus löytäisi tiensä futsalmaailmaan.

RP kiittää faneja ja tukijoitaan kaudesta 2013-2014 ja toivottaa kaikki tervetulleeksi otteluihin jälleen syksyllä!