Ruutupaidat

Raportit 2014-2015

24.3.2015 RP taipui Raumalle

Ruutupaidat kohtasi viimeisessä ottelussa FC Rauman vieraissa. Ottelussa ei ollut suuremmin panosta ja peli pelattiinkin hyvässä hengessä. RP aloitti ottelun hyvin, mutta toisella puoliajalla kotijoukkue sai pelin kulkemaan ja voitti lopulta maalein 5-2 (0-2).

Ruutupojat saivat lähteä otteluun paineettomasti, sillä sarjanousu oli varmistunut jo edellisen viikon ottelussa Porissa. Peli olikin alussa hyvissä kantimissa ja joukkue meni ensimmäisellä jaksolla kahden maalin johtoon. Ensin Toni Pylkkänen laukoi kovaa ja tarkasti pallon alakulmaan ja hetkeä myöhemmin Aapo Autio viimeisteli lähietäisyydeltä.

Toisella jaksolla RP:n ajatukset olivat jo tulevissa nousujuhlissa ja Rauma tuli rinnalle ja ohi. Joukkue iski neljä maalia normaalisti ja viimeisen tyhjiin, joten raumalaiset saivat viimeisestä pelistä voiton ja siihen poikkesi myös Ruutupaitojen voittoputki.

Ottelun maalit: https://youtu.be/xM3JZqTJESs

Ruutupaidat pelaa siis ensi kaudella jälleen Liigassa. Edellisestä visiitistä Futsal-Liiga on mennyt aimoharppauksin eteenpäin ja sarja on kovatasoinen. Mielenkiintoa tuovat myös TV-ottelut ja toivottavasti Ruutupoikia on ensi kaudella mahdollista nähdä YLE:n kanavilla.

Ruutupaidat kiittää faneja ja yhteistyökumppaneita kaudesta 2014-2015 ja toivottaa kaikki tervetulleiksi peleihin jälleen syksyllä!