Ruutupaidat

Raportit 2015

RAPORTTI: Ruutupaidat kaatui saappaat jalassa

Sievi Futsal lähetti hyvin taistelleen Ruutupaidat kesälomille voittamalla ratkaisevan kolmannen puolivälieräottelun lukemin 4-1 (1-0).

 

 

Ottelun alku oli tunnustelevaa pelailua, kun kumpikin joukkue vältteli riskejä ja virheitä. Sievin ykköskentällinen Pakola-Tirkkonen-Erceg-Akhmetkhanov sai luotua painetta RP:n päätyyn, mutta toista Sievin ketjua RP sai prässättyä hyvin ja paikkoja tuli. Ensin Ludwig Siegfrids pääsi yrittämään Aapo Aution laukauksen jälkeen paluupallosta lähes tyhjään maaliin, mutta nopeassa tilanteessa Ludde ampui vähän yli maalin. Pian tämän jälkeen Autio pääsi riiston jälkeen nokikkain Sievin maalivahdin kanssa, mutta kärkkäri ei valunut ihan maaliin asti. Näistä maalipaikoista Ruutupaitojen olisi pitänyt iskeä, sillä niiden jälkeen huippupaikat oli vähissä. Ensimmäisen puoliajan ainoa maali nähtiin 13. minuutilla, kun Sievin paras pelaaja Joni Pakola kääntyi näppärästi ja laukoi pallon takakulmaan noin 6 metristä.

Toiselle puoliajalle Ruutupaidat yritti saada painetta Sievin päätyyn entistä aggressiivisemmalla prässillä, joka toimi ajoittain hyvin. Aikaisempien otteluiden tapaan RP ei joutunut niin usein Sievin kovaan pyöritykseen, vaikka niitäkin nähtiin. Vetoja blokattiin hyvin ja maalilla loistavasti pelannut Ville Rintalan oli viimeinen lukko. Ottelu saatiin pidettyä todella kauan 1-0 tilanteessa, jolloin Ruutupaidoille oli koko ajan mahdollisuus tulla nopeasti tasoihin ja ohi. Hyökkäyspeli ei tänään kuitenkaan toiminut eikä paikoille päästy montaakaan kertaa. Sievin loistava pohjapelaaminen oli isoin ongelma, sillä palloa ei saatu pelattua Ruutupaitojen targetpelaajille Lauri Karrille ja Aapo Autiolle.

Ottelun ratkaisu nähtiin lopulta 30. minuutilla, kun Sievin Juho Alasuutari pääsi puolittaiseen läpiajoon ja ujutti pallon Rintalan längeistä sisään. Pian tämän jälkeen Rami Tirkkonen puttasi pallon tyhjiin Ercegin hienosta esityöstä. Ruutupaidat otti aikalisän ja aloitti reikäpaitapelin. Vetoja saatiin aikaan melko hyviltä tonteilta, mutta maaliin asti pallo saatiin lopulta vain kerran, kun Karri sijoitti riparin sisään. Kun Sievin Erceg osui vielä myös kerran niin loppulukemat tulostaululla olivat 4-1.

Näin ollen Sievi Futsal vei puolivälieräsarjan 2-1 ja eteni oikeutetusti välieriin. Ruutupaidat haastoi hallitsevan mestarin upeasti, mutta Sievi oli lopulta parempi. Alkukauden huomioiden puolivälieräsarja oli Ruutupaidoilta hienoa peliä ja taistelua, josta koko joukkue voi olla tyytyväinen. Joukkue sai kehitettyä etenkin puolustuspeliään, sillä Sievin huipputaitava joukkue saatiin pidettyä hienosti kurissa. RP kiittää Sieviä ja toivottaa joukkueelle onnea välieriin.

Ruutupaitojen kauden analysointia tulossa vielä erikseen.