| Uusi kausi, uusi sarjataso ja uudet kujeet (29.7.2010) |
|
Pian on taas se aika vuodesta kun kaivetaan pölyttyneet futsal kengät naftaliinista. Kausi 2010-2011 on jo melkein ovella. Sen verran on asiat muuttunut, että Ruutupaidat pelaa Futsal Ykkösessä ensimmäistä kertaa seuran historiassa ja 2 eri seuraa on lyönyt hynttyyt yhteen. Kauden ja joukkueen suunnittelu taustavoimissa on alkanut jo hyvissä ajoin. Treenit aloitetaan syyskuun alussa ja lokakuun alusta saadaan vetää treenit läpi 2krt/vkossa. Mahtavaa!!
Syyskuun aikana pidetään pelaajille ”try-out”, jossa katsastetaan kaikkien taso ja sen myötä joukkue jossa tulevalla kaudella tulee pelaamaan. Pelaajien liikuttelu joukkueiden välillä on myös mahdollista ja tietysti uusien pelaajien sisäänajo on kätevää hoitaa 2:n eri joukkueen kautta. Pelitapa kaudelle 2010–2011: Futsal-Ykkönen pelataan 16 joukkueen yksinkertaisena sarjana. 3 parasta joukkuetta nousevat Futsal-Liigaan kaudeksi 2011-2012. Sijoille 13.–16. sijoittuneet joukkueet tippuvat suoraan piirinsarjoihin kaudeksi 2011-2012. Piirisarjoista nousee kaksi joukkuetta Futsal Ykköseen kaudeksi 2011-2012. Ruutupaitojen ehdoton tavoite onkin sijoittua 3:n parhaan joukkoon ja saada Vaasalaisjengi takaisin Liiga-kartalle. Pelit aloitetaan 16.10 kotiottelulla, jossa vastaan asettuu KylVe. |

