Katsaus 2-joukkueeseen (11.11.2010)

Ruutupaitojen 2-joukkue lähtee ensimmäiseen Futsal Kakkosen kauteensa tavoitteenaan ajaa sisään tulevaisuuden edustusjoukkueessa esiintyviä pelaajia ja antaa peliaikaa niille edustukseen pyrkiville jotka ovat jääneet vähemmälle peliajalle. Myös ketjullinen rutinoituneita "jäähdyttelijöitä" mahtuu joukkueen tasonmittareiksi, kuten ikinuori Armin Vrana ja peliälystään tunnettu Aki Virta.

Sairastelun vuoksi viime viikonloppuna edustuksen Helsingin reissun väliin jättäneet Samppa Lipasti ja Tobias Lempiäinen osallistuvat 2-joukkueen avausviikonlopun molempiin koitoksiin. Myös maailmanmatkaaja Ilkka Laiho hakee pelituntumaa alemmalta tasolta ennen todennäköistä siirtymistään edustuksen rinkiin. Armeijan takia tammikuussa kauden kesken jättävä superlupaus Toni Pylkkänen saa tällä kaudella paljon vastuuta ja onnistuessaan pääsee ja on päässytkin jo edustuksenkin kanssa pelaamaan. Menestystavoitteita kakkosjoukkueelle ei sen kummemmin ole asetettu, lähinnä paljon muuttuvan kokoonpanon ja edustusjoukkueen ehdoilla elämisen takia.

Sarjasta tiedetään sen verran, että ainakin vuosina 2007-2008 ja 2008-2009 taso on osoittautunut olevan yllättävän kova. Eikä taso siitä ainakaan pudonnut ole, sillä viime vuonna sarjan voittanut ja nousukarsinnoissakin käynyt F.F. T-08 on yllättäen hävinnyt molemmat pelaamansa pelit. Kausi alkaa Ruutupaidat/2 osalta 13.11 klo.12.00 kotiottelulla kauppiksella kun vastaan tulee Södervalla BK ja sunnuntaina juhlitaan isänpäivän iltaa klo 20.30 Laihialla paikallista Lujaa vastaan.

 
ykkonen