Ruutupaidat/2 aloittanut kautensa (22.11.2010)

Ruutupaitojen 2-joukkue on myös aloittanut kautensa pelaten 7 päivän sisällä 3 ottelua.

Kausi aloitettiin 13.11.kotiottelulla Södervalla BK:ta vastaan. Ottelu päättyi RP:n 8-6 voittoon ja kotijoukkueella ei missään vaiheessa ollut suurempaa hätää, ottelu kun oli parhaimmillaan 8-3, mutta loppuminuuttien höntsäily toi SBK:n lopulta kahden maalin päähän. Ottelun tehoikkaimpana hääri Samppa Lipasti, keräten tehot 2+3.

Isänpäivänä 14.11 matka suuntautui Laihialle, jossa paikallinen Luja yritti ottaa kauden avausvoittoa. Toisin kuitenkin kävi, kun RP mätti taululle tylyt 0-8 lukemat. Puoliajalla tilanne oli vielä 0-1, mutta toisella jaksolla kotijoukkue jäi 2:lla vaihtomiehellään auttamatta vierailijoiden jalkohin. RP:n tehokkaimpana Lassi Mäkitalo, saldona 3+1.

Lauantaina 20.11 matkattiin Alavudelle, johon oltiin saatu räävittyä kasaan "hulppeat" 6+veskari. Ottelun ensimmäinen puolisko mentiin tasatahtiin, puoliaikatuloksen ollessa 5-4. Toisella jaksolla RP:lle kävi niinkuin Laihialaisille joukkueiden kohdatessa, eli 2 vaihtomiestä ei enää riittänyt ja kun vielä joukkueen valmentaja Pasi Jussila näki punaista, niin tulos oli tässä, kotijoukkue karkasi lopulta 10-6 voittoon. RP:n tehokkaimpana jälleen Lassi Mäkitalo 3+1 tehoilla.

 

 
ykkonen