Ruutupaidat-Tervarit 3-4 (2-1)
Kahden ottelun viikonloppu miesten futsalin pääsarjassa ei tuonut
Ruutupaidoille pistettäkään. Lauantaina vaasalaiset kärsivät
4-3-tappion Valkeakoskella, ja eilinen kotipeli oululaisia Tervareita
vastaan Kauppiksen salissa päättyi samoihin lukemiin vierailijoiden
hyväksi.
Kun Arto Saranpää vei Ruutupaidat 3-1-johtoon komean läpijuoksun
päätteeksi toisen puoliajan alussa, kotijoukkueen yliote oululaisista
näytti vahvalta. Tervareiden pikaisesta kavennusmaalista huolimatta
vaasalaisjoukkueella ei ollut suuria vaikeuksia säilyttää johtoaan aina
ottelun viimeminuuteille saakka.
Vierailijat kuitenkin
osoittivat ottelun viimeisten minuuttien aikana, että futsalissa nopeat
käänteet ovat mahdollisia. Adrian Rizvanin kanssa melkoista näytöstä
koko ottelun ajan pitänyt Dritan Stafsula iski salakavalan tasoituksen
loistavasti pelanneen Peter Kaupin selän taakse ajassa 56.11, ja
pelikellon käydessä jo viimeistä minuuttiaan Ari Makowski laukoi
voittomaalin oululaisille.
Kotijoukkueen osumista ottelun
ensimmäisellä puoliajalla yksi tuli oululaispelaajan epäonnistuneesta
katkosta ja toisen laukoi Matti Lampi, jolla oli ottelussa melkoinen
määrä maalipaikkoja. Pelaajavalmentaja Leo Tuiskun mielestä kotijoukkue olisi voinut hyödyntää maalintekotilaisuutensa huomattavasti paremmin.
- Syöttöpelin pitäisi toimia nopeammin, ja maalipaikoissakin voisi
vähän katsella, onko kaveri itseä paremmassa paikassa. Toisaalta
pallokaan ei oikein pompi meille juuri nyt.
Tiukkaa toimintaa
Ottelun avausjaksolla vaasalaiset olivat kentällä selvästi niskan
päällä, mutta maaleja ei tullut kuin kaksi vierasjoukkueen yhtä
vastaan. Ei olekaan sattumaa, että Tervareiden maalivahti Matti
Seppänen palkittiin ottelun parhaana pelaajana.
Hieman
nihkeästi toimineen syöttöpelin takia kotijoukkue ei saanut
hyödynnettyä tehokkaasti edes sitä kahden minuutin ylivoimaa, joka
sille siunaantui kun vieraiden Antti Pehkonen komennettiin Saranpäähän
kohdistuneen kyynärpääiskun seurauksena suihkuun. Tällöin peliä oli
takana reilut 23 minuuttia, ja maali Tervareiden verkkoon olisi
hyvinkin saattanut ehkäistä kirin, joka sitten ottelun viimeisillä
minuuteilla nähtiin.
Pelin dramatiikkaa kuvaa hyvin se, että
niin kentällä kuin sen ulkopuolella riitti toimintaa. Ensin Tervarien
valmentaja Jussi Törmä ajettiin jatkuvan suunsoiton vuoksi
vaihtopenkiltä katsomoon, ja vain hetkeä myöhemmin Tuisku pamautti
peliareenan puolella pallon voimalla maalin tolppaan.
Tuiskua
kuumaksi kehittynyt tunnelma ei liiemmin haitannut, eikä hän
suoranaisesti edes näyttänyt pettyneeltä loppuvihellyksen sinetöityä
Ruutupaitojen tappion.
- Tosi kivaa on pelata, ja mukavaa kun
yleisöäkin on katsomassa. Tervareita vastaan pelit ovat aina kuumia,
saapahan jutella kentällä vastustajan kavereiden kanssa, Tuisku
virnuili.
Arto Saranpää vastasi ottelun 3-1 osumasta.
|