|
Ruutupaidat väänsi voiton Loiskeesta (06.01.2008) |
Ruutupaidat - Loiske 9-5 (4-2)
Ruutupaidat maksoi potut pottuina sääksjärveläisjoukkueelle, kun Loiske
voitti Sääksjärvellä viime vuoden joulukuussa Ruutupaidat 7-2.
Kotijoukkueen parhaimmistoon tehoilla 1+2 kuulunut pelaajavalmentaja Leo Tuisku oli tyytyväinen ottelun antiin.
- Olemme löytäneet taistelutahdon, joka oli välillä kadoksissa.
Ruutupaidat ja Loiske ovat tasavahvoja joukkueita, sanoi Tuisku.
- Kun vaan viitsitään puolustaa niin maalejakin syntyy. Mielestäni Lassi Mäkitalon esitys oli hyvä, Tuisku jatkoi.
Jo puolentoista peliminuutin jälkeen vierasjoukkueen parhaimmistoon
kuulunut Jussi Kuusisto tekaisi avausmaalin. Matti Lammen tasoituksen
jälkeen vieraat menivät jälleen maalin johtoon. Ensimmäisen jakson
puolenvälin jälkeen Pekka Liukkonen, Kåre Björkstrand ja hattutempun
ottelussa taiteillut Jan-Christian Westermark maalasivat
taukonumeroiksi 4-2.
Loiskeen maalivahti ulos
Toisen jakson alussa Kuusisto kavensi. Westermark lisäsi vaasalaisjoukkueen johdon 5-3.
Kun ottelua oli pelattu runsaat 25 minuuttia, Tuisku antoi
kulmapotkusta pallon Westermarkille, joka ampui tolpan kautta kolmannen
maalinsa ja tilanteeksi 6-4.
Sen jälkeen Tuisku teki pelin
komeimman täysosuman nostaen pallon oman maalin edustalta Loiskeen
maalin oikeaan yläpesään maalivahti Janne Peltosen seikkaillessa ulkona
maalistaan.
Sen jälkeen Peltonen torjui maalivahdin alueen rajojen ulkopuolella saaden punaisen kortin.
Tom Svarvarin tekemän maalin jälkeen tilanne oli 8-5. Toista jaksoa oli
pelattu 17 minuuttia, kun Loiskeelle tuomittiin kuudes virhe, josta
tuomitun rangaistuslaukauksen oikeaan maalin nurkkaan upotti Pekka
Liukkonen.
Loiskeen parhaimmistoon kuuluivat Kuusiston
lisäksi ikiliikkuja Markus Sairiala. Ruutupaidoista Westermark oli
kentän kunkku. Häntä säesti hyvin pelaajavalmentaja Tuisku.
- Miinusta tässä pelissä oli se, että Kåre Björkstrand loukkasi lievästi kylkensä, Tuisku summasi.
"Westis"hämmensi itsensä ja yleisön tehtailemalla 3 maalia.
|