|
Ruutupaidat puolusti voiton Ilveksestä (13.01.2008) |
Ruutupaidat-Ilves FS 7-5 (3-1)
Ruutupaidoilta puuttuivat
kokoonpanosta Leo Tuisku ja Kåre Björkstrand. Se ei kuitenkaan
joukkuetta masentanut vaan jokainen pelaaja taisteli loppuun saakka.
Tiiviin puolustuspelin viimeisenä lukkona oli maalivahti Peter Kauppi,
joka teki pelissä muutaman paraatitorjunnan.
- Oli tärkeää, että saatiin tehtyä kaksi maalia heti alkuun, sanoi Ruutupaitojen joukkueenjohtaja Marko Heinonen.
Ottelun maalihanat avasi kotijoukkueen Lassi Mäkitalo. Ilveksen
Jukka-Pekka Torvinen teki kuuden minuutin pelin jälkeen oman maalin.
Sami Kokkonen kavensi ensimmäisen jakson kymmenennellä minuutilla, kun
hän sai pallon haltuunsa Ruutupaitojen puolustuspelin kömmähdyksestä.
Viisi minuuttia ennen taukoa Matti Lampi viimeisteli
puoliaikatulokseksi 3-1.
Maalit tyhjään ratkaisivat
Toiselle jaksolle Ilves tuli ryminällä ottaen pelin haltuun. Tero
Nieminen kavensi ajassa 22,10 ja 23 sekuntia myöhemmin Lampi teki
toisen maalinsa. Torvinen ja Nieminen nostivat tekemillään maaleilla
Ilveksen tasalukemiin 4-4.Runsaan 27 minuutin pelin jälkeen Tom Svarvar
ampui näyttävästi Ilveksen maalin yläkulmaan 5-4. Runsaan 36 minuutin
jälkeen vierasjoukkue otti maalivahti Jussi Lahtisen pois maalilta
yrittäen kavennusta epäonnistuen. Svarvar ja Aapo Autio tekivät tyhjään
maalin mieheen ja tilanteeksi 7-4. Teemu Terho kavensi ruuhkasta
loppunumeroiksi 7-5 ottelun viimeisellä minuutilla.
Ilveksestä parhaana pelaajana palkittiin Tommi Nieminen ja tasaisesta Ruutupaidoista Lampi.
Ruutupaitojen maalivahtivalmentaja Marko Salo myhäili tyytyväisenä ottelun jälkeen.
- Puolustuspeli toimi tänään joka osa-alueella ja Kauppi otti kiinni
kaikki tarvittavat pallot. Myös vastahyökkäykset toimivat, Salo sanoi.
- Se on hienoa, että Kauppiksella oli taas runsaslukuinen kannustava yleisö, hän jatkoi.
Seuraavissa kotiotteluissa Ruutupaidat kohtaa 19.1 klo 15 Mad Maxin Valkeakoskelta ja 26.1.klo 14 VALON Vantaalta.
"Masa" palkittiin RP:n parhaana lauantaina.
"Gäriston" ol tehokkaalla pelipäällä ja rankaisi Ilvestä kahdesti.
|