| Sopuisa tasapeli sunnuntain saldona (31.10.2010) |
|
Ruutupaidat esiintyi vaasalaisyleisölle toistamiseen tällä kaudella, kun vastaan asettui Pirkkalassa kirjoilla oleva PJK. Tamperelaiset yrittivät ryöstöretkeä Kauppikselta ja saavuttaa Ruutupaitojen tapaan kauden toista voittoaan, mutta kummatkin joukkueet joutuivat pettymään. Lopputuloksena oli siten tasapeli, joka tyydyttänee enemmän vierailijoita.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja tilanteita nähtiin tasaisesti molemmissa päissä. Ruutupaidat siirtyi johtoon, kun Pekka Liukkonen ampui varmasti Jan Westermarkin hankkiman rangaistuspotkun sisään. Maaleja iskettiin ensimmäisellä puoliajalla tasatahtiin. Ruutupaidoista onnistuivat Joel Sunabacka lähietäisyydeltä, Sami Korhonen Westermarkin vapauttavan syötön jälkeen ja viimeistelijä Jumalan armosta eli Pasi Nieminen. PJK onnistui myös maalinteossa, joten tauolle lähdettiin lukemissa 4-3. Toinen jaksoi alkoi Ruutupaitojen kannalta murheellisesti, sillä PJK karkasi maalin johtoon melko nopeassa tahdissa. Tästä ei kotijoukkue kuitenkaan lamaantunut, vaan iski niin ikään kaksi maalia. Ensin Nieminen iski illan toisensa nätin kuvion päätteeksi. 18 minuutin kohdalla Ruutupaitojen yksi monista vapaapotkukuvioista onnistui täydellisesti ja Sunabacka viimeisteli varmasti 6-5-lukemat. PJK pelasi lopun lentävällä maalivahdilla ja onnistuikin tasoittamaan ottelun. |

